sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Esittelyssä positiivisten pettymysten boxi


Kun kuulin, että heinäkuun LivBox tulee olemaan täynnä kotimaisia tuotteita, päätin postata pitkästä aikaa tököteistä. LivBox on siis kuukausittainen yllätyspaketti, joka sisältää kosmetiikkaa. Osa tuotteista on yleensä matka- tai näytekokoisia. LivBoxin ideana on tietysti yllättää tilaajansa joka kuukausi, mutta tuoda samalla testattavaksi sellaisia tuotteita, joita ei välttämättä itse keksisi ostaa kokeiluun. Eniten olen ollut iloissani joistakin kalliimmista kosmetiikkatuotteista, joita en ole raaskinut täysikokoisena testiin ostaa, mutta kuitenkin olen ihastunut ja kyseiset tuotteet ovat nykyään käytössäni jatkuvasti. Tällaisia ovat esimerkiksi Dermalogican öljyputsari Precleanse ja kuorinta Daily microfoliant. LivBoxin ansiosta löysin myös monen vuoden tauon jälkeen uudelleen uudistuneet Lumenen tuotteet. LivBoxia on syyttäminen myös siitä, etten enää halua meikata ilman primeriä, käytän säännöllisesti hiusöljyjä, kylpyhuoneesta löytyy erilaista shampoota joka lähtöön ja niin edelleen.
Heinäkuun LivBox oli kotimaisten tuotteiden ylläriboxi.
Heinäkuun boxi oli siis odotettu kotimaisten tuotteiden ja brändien boxi, joka kuitenkin tuotti itselleni ja monelle muullekin suuren harmistuksen. Suoraan sanottuna odotin enemmän jotakin kesäistä niin kuin aurinkovoidetta tai edes after sun -voidetta. Itse en auringon palvonnasta varsinaisesti piittaa, mutta sen verran kesäloman alussa aurinko paisteli, että ehdin jo käräyttää vähän toista olkapäätäni. Etukäteen oli tiedossa, että yksi tuote on Lemon Juice & Glyserinelta ja toinen Elivolta. Nämä kuultuani arvasin, että ainakin käsivoide on tulossa kesäkäsiä hellimään. Toivoin, että boxissa olisi ollut jonkun tuntemattomamman kotimaisen merkin tuote ja ainakin yksi täysikokoinen meikkituote kesäkasvoille. Olin niin väärässä. Kaikki merkit olivat ennalta tuttuja ja meikkituotteetkin testerikoossa.

MSCHICin Mineral primer sekä Natural Beauty Foundation olivat näytekoossa ja lisäksi Livboxilla oltiin mokailtu monitasoisesti, jolloin Mineral Primer oli pakattu liian suureen tuubiin näytemäärään nähden. Loistava asiakaspalvelu ja nopea pettymykseen reagointi kuitenkin tuotti tulosta ja LivBox hyvittää pettymyksen ihan mukavalla tavalla tilaajilleen.

MSCHIC on kotimainen meikkibrändi, jonka tuotteita ei käsittääkseni kuitenkaan valmisteta kotimaassa. Alkupettymyksen jälkeen kokeilin kyseisen merkin tuotteita innokkaasti ja yllätyin iloisesti. Mineral Primer on todella riittoisa ja hieno tuote, joka tekee tehtävänsä. Meikkipohjasta tulee todella hieno ja kuulas, mutta kuitenkin kiiltelemätön. Tykästyin kovasti myös meikkivoiteeseen, joka on todella kevyt. Tuote on hajusteeton ja parabeeniton, levittyy todella vaivattomasti luoden ihosta kuulaan näköisen. Boxista tupsahti itselleni testiin myös omalle iholleni täydellinen sävy, Porcelain 0N. Näillä tuotteilla tehdystä meikistä on pakkelointi todella kaukana. Näiden testereiden jälkeen jäinkin siis kaipaamaan ainoastaan alekoodia, jolla saisin ostaa kyseiset tuotteet itselleni edullisesti täysikokoisina.

Testerinä boxissa tulivat myös pari Vuokkosten sidettä sekä Herbinan Aqua Spa raikastava vartaloemulsiouutuus. Voin kertoa rakkauteni Vuokkosia kohtaan kyllä ihan testaamattakin. Äidiksi tulon jälkeen kotimaisuus, luonnonmateriaalit ja tuoksuttomuus nousivat todella tärkeiksi seikoiksi kuukautishygieniassa. Muilta merkeiltä samanlaisia arvoja ei löydy ja toki kotimaisuus on aina myös plussaa.

Herbinan vartalovoide on mukavan kevyt kesävoide, joka tuoksuu miedosti raikkaalle, imeytyy nopeasti, mutta kosteuttaa mukavasti erityisesti sisältämänsä kookosöljyn ansiosta. Sisältää myös lummeuutetta ja kookosvettä. Tuotteen tuoksu on kuitenkin niin mieto, etten pysty erottelemaan siitä mitään näistä.

Käsivoidetta arvasin boxista löytyvän jo etukäteen, mutta ollakseni ihan rehellinen, toivoin sen tulevan Lemon Juice & Glyserineltä enkä Elivolta. Elivon Arganöljy -käsivoide kuitenkin yllätti positiivisesti. Käsivoiteen tuoksu on miedon pähkinäinen ja lopputoloksena on ihanan pehmeät kädet. Levittäessä voide tuntuu hetken aikaa omissa käsissäni tahmaiselta, mutta voide kuitenkin imeytyy nopeasti ja tahmaisuus poistuu. Luulen, että sujautan voiteen käsilaukkuuni, jossa se on aina mukana ja käyttövalmiina karheiden käsieni pelastajana.

Vartalovoide putkahti boxista täytenä yllätyksenä. Eikä vähiten sen takia, että juuri kesäuussahan LivBox tarjoili suihkutettavaa vartalovoidetta Vaselinelta. Lemon Juice & Glyserineltä tuli boxeissa kaikenkaikkiaan kolmea eri tuotetta tilaajille; jalkavoide, vartalovoide tai suihkussa käytettävä hoitovoide. Omaan boxiini olisin toivonut livahtaneen jälkimmäisen. Erittäin kuivalle iholle suunnattu puuvillan siemenöljyä säsältävä vartalovoide ei kuitenkaan tunnu hassummalta sekään. Tuotteen mieto tuoksu sai hyväksynnän myös mieheltäni, joka ei pidä siitä, että käyttämäni voiteet tuoksuvat kuulemma liian voimakkailta tai liikaa perusvoiteelta. Voide imeytyy nopeasti ja tuntuu iholla hyvältä. Taisin muutamassa päivässä tulla jo riippuvaiseksi säännöllisestä rasvailusta.

Herbinan tuotetta en suoraan sanottuna osannut epäillä löytyvän heinäkuun boxista. Enemmänkin veikkasin Dermosiliä tai Biozelliä, XZ:aa tai vaikka Four Reasonsia. Nimittäin joku kesäinen UV:suojalla varustettu hiushoitosuihke tai shampoo olisi ollut ihan tervetullut. Viime kesänäkin LivBoxista tuli  Herbinan vartalosuihke, joka tosin oli tuoksultaan sellainen (vannabemansikka), että se päätyi vessan raikastussuihkeeksi. Tämän kesän sininen Blue Lagoon on astetta hienostuneempi ja kehittyneempi raikas tuoksu. Voin ihan oikeasti suihkia sitä vartalolleni ja todella tykkään sen tuoksusta.

Pitkäaikaistilaajille LivBoxista löytyy välillä kivoja ylläreitä. Tällä kerralla yllätyksenä oli Desing by Ivana Helsinki, perinteinen Vitalis. Purkin avattuani sain pari kylmää värettä selkäpiihin. Jostain kaukaa lapsuudesta tuli takauma siitä, että tarhantädit vetelivät Vitalista lasten naamoihin pakkasella. Kotona meillä ei Vitalista harrastettu. Vitalis on kuitenkin tuoksuaan lukuunottamatta ihan parasta, mitä huulilleen voi laittaa. Se soveltuu myös auringon polttamalle iholle, kynsinauhoille, karheille kantapäille sekä ihottumille. Vitalis sisältää luonnonvahoja ja öljyjä, kuten meholäisvahaa ja lanoliinia. Voiteen vesi on korvattu glyseriinillä, joten kosteutusteho on taattu. Eipä jää käyttämättä tämäkään.

Miltä tämä positiivisten pettymysten boxi vaikuttaa? Löytyykö suosikkeja?

4 kommenttia:

  1. Kyllähän tuo oli pettymystä puolillaan jollei jopa täynnä, mutta Herbinan body mist, joka minulla tuoksuna Paradise passion, oli suosikkini. Se suihkussa käytettävä voide löytyi myöskin ja tykkäsin. Ehkä juuri se olikin syy siihen, etten paiskannut pakettia seinälle.. Noh, enhän nyt sentäs, mutta ajatustasolla edes. Nimittäin kuten kerroit, vartalovoide siltään olisi ollut minullekin pettymys. Mikään muu ei sitten ilahduttanutkaan oikeastaan, koska niistä MAKSETTIIN! Ilmaislahjoinahan ne olisivat eri asia. Se on kuitenkin plussaa että Livbox korvaa meille mokansa. Ja uskon, että tämä paha olo asiakkaiden keskuudessa noteerataan toden teolla ja jatkossa tällaisia floppeja ei syntyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka en osaa vartalosuihkeita juuri käyttääkään, niin täytyy kyllä todeta, että myös Blue Lagoon on ihan mukiinmenevä kesätuoksu. Suihkussa käytettävä hoitovoide lähtee ehdottomasti testiin, kun saan sen jostain käsiini. Talvella tuli käytettyä vastaavia tuotteita paljonkin, mutta nyt taas kesän mittaan unohtunut...

      Itse en kans halua laskea näytekokoisille tuotteille hintaa, koska näytteitä voi pyytää monesti ihan alan liikkeistäkin, eikä niistäkään tarvitse maksaa. Eikä tuo parin euron Vitaliskaan paljoa pitkäaikaistilaajilla tilannetta paranna. Monesti jo yksi tuote on ylittänyt boxissa kuukausihinnan ja siksi itseasiassa tilaajana olenkin pysynyt näin pitkään.

      Kovasti LivBox -tiimi lupasi tehdä töitä sen eteen, että hymy saadaan vielä meidän livboxaajien huulille. Useammankin sähköpostin vaihdoin heidän kanssaan nimittäin asian tiimoilta.

      Poista
  2. Tylsä boxi ja en ole varma oliko edes sen 16,90 hinnan arvoinen. Mutta Herbina yes ja tuo käsivoide kuulemma hyvä ja jalkavoidekin, niin käyttöönhän nuo menee. Jäi tunne, että jokin jäi uupumaan. Joskus on ollut pitkäaikaislahjana vaikka Essien lakka, niin olisi nyt ollut edes täyskokoinen Vitalis. ,)

    Kivoja kesäpäiviä sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nippanappa hinta tulee täyteen, jos tulee... Mielestäni tästä boxista puuttui kokonaan se tähtituote, joka aiheuttaa niitä "pakkopäästähetitestaan" -tuntemuksia. Kaikki tuotteet ovat hyviä kyllä, mutta niin peruskauraa, että boxi jää tosi latteaksi.

      Täysikokoinen Vitalis pitkäaikaistilaajalahjana kuulostaa kammottavalta :D Hyvä, että saan tuon pienen tuhottua!

      Kivoja kesäpäiviä sinnekin! <3

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...