keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Miksi lähteä merta edemmäs kalaan?

Yksi kesän parhaista anneista blogeissa (alevinkkien lisäksi) on tietysti se, että ihmiset liikkuvat paljon ja on mahdollisuus saada vinkkejä omiin tuleviin kesäreissuihin. Erityisesti olen kiinnostunut kotimaan kohteista, mutta myös ulkomaankohteet kiinnostavat jo ihan senkin takia, etten itse lentokonetotaalikieltäytyjänä ole niihin vielä ihan tällä syömisellä matkaamassa. Maailmaan, sen mahtaviin nähtävyyksiin ja pieniin yksityiskohtiin voi siis tutustua myös muiden blogien kautta...

Maanantaina oli kesän toistaiseksi lämpimin päivä. Se oli odotettua, koska maailman sateisimmat ja koleimmat lomasäät aina ja ikuisesti itselleen keräävä isimies lopetti lomansa ja siirtyi maisemakonttorin kepeään tunnelmaan (aina kuuluu kikatusta taustalta, kun soitan hänelle töihin). Meillä oli tytön ja mummon kanssa suunnitelmissa lähteä retkeilemään Viikinsaareen. Eväät ja kamera olivat jo pakattuna kassiin, kun päätin onneksi vielä tarkistaa laiva-aikataulut. Maanataisin liikennöintiä vasta 6.7. alkaen! Eli suunnitelmat menivät uusiksi.

Tyttö on muutaman kerran ehtinyt jo kysellä Sorsapuistosta. Päätimmekin tehdä retken siis Sorsuun, joka olikin jo ennen puolta päivää kerännyt nurmialueilleen paljon auringonpalvojia. Sorsapuisto sijaitsee aivan Tampereen sydämessä Tampere-talon kupeessa. Sorsapuisto on aikoinaan rakennettu kirkasvetisestä lähteestä alkunsa saaneen sorsalammen ympärille 1930-luvun pulavuosina työllisyystöinä (www.tampere.fi). Sorsapuistossa riittää tekemistä auringonpalvojien lisäksi myös perheille, sillä siellä on nähtävänä kanalintuja häkeissä, leikkipuistoalue, pelialueita, patsaita jne.
Tyttö tutkii kanalintujen kotkotuksia. En tajunnutkaan, kuinkahauskoja veijareitä nämä voivat olla.
Me vietimme Sorsussa aikaa kiertämällä lammen ympäri ja tyttö viihtyi myös hetken leikkipuistossa. Kanalintujen elämää oli kivaa seurata, sillä yhdessä häkissä riitti vilinää ja vilskettä. Yksi pikkukana oli löytänyt ilmeisesti suuren herkkupalan, joka suussaan se juoksi ympäri häkkiä muut perässään. Välillä se ehti nokkia herkkupalaa pari kertaa ennen kuin taas piti viilettää muita karkuun. En ajatellutkaan, että kanat voisivat olla niin hauskoja eläimiä.
"Mun on niin kuuma!" Bolero lensi päältä alle aikayksikön. Onneksi olin ennakoinut ja rasvaillut neidin hyvissä ajoin ennen lähtöä korkealla suojakertoimella.
Sorsalammessa uiskenteli uteliaita sorsia ja meillä olisi ollut sunnuntaisia voffeleitakin niille tarjottavaksi. Valitettavasti lintujen ruokkiminen vain oli kyltillä kielletty. Kylläpä harmitti katsella kerjääviä sorsia, joille ei saanut antaa mitään. Ehkäpä ne kuitenkin säästyivät nyt mahanpuruilta ja pysyvät terveinä, kun syövät terveellisesti.
Hitsin kirkasta vettä! (Kirkastettu viime vuosina kuulemma alumiinikloridilla).
Sorsapuistokierroksen jälkeen oli tarkoitus mennä nauttimaan torivilinästä ja jäätelöstä läheiselle Tammelantorille. Valokuvaus on kuitenkin vaarallinen harrastus. Sen lisäksi, että kamera kaulassa näyttää aina turistilta, vaikka kuinka viettäisi aikaa kotikaupungissaan, voi kameran kanssa tsoomailu tuoda kuvaajalle myös uusia ideoita. Tampereen uudehko maamerkki Tornihotelli nimittäin pilkotti puiden lomasta niin houkuttavasti, että sen Moro Sky baariin oli päästävä välittömästi. Tarkoitus on ollut käydä katsomassa kotkaupungin maisemia 25 kerroksen näköala baarista jäätelöä nauttien jo monesti aiemminkin, mutta meneminen on jäänyt aina suunnitteluasteelle. Pienenä miinuksena yläilmoissa myytiin vain liian hienoa jogurttijäätelöä, jota tyttö ei kelpuuttanut. Muuten tarjoiluvalikoima näytti kovin nestemäiseltä. No, maisemien takiahan me sinne menimmekin.
Valokuva on parhaimmillaan loistava ideariihi ja jopa pakkomielteen herättäjä. Noh, tulipa nähtyä Sokos Hotelli Tornista upeat maisemat. Haastavinta oli tosin löytää ovi, josta hotelliin kuljetaan :D
Tornissa myös tyttö alkoi esittää vaatimuksia. Piti päästä ehdottomasti käymään "romukauppa" Tigerissä. Siellä käytiin ja se oli kuulemma tytölle koko retken kohokohta. Huoh!
Näköalaa Moro Sky barista. "Tampere, Tampere tahdon laulaa sulle, kun kotikaupunki kallis olet mulle. Järvet ja harjut ja laulu Tammerkosken. Hehkumaan saa sydämen ja posken." Meniköhän se noin? 
Romukaupasta suuntasimme tiemme vielä lopulta sinne Tammelantorillekin. Sieltä en ottanut kuvia, koska kädet olivat täynnä jäätelöä. Lisäksi torimyyjät alkavat pistää pillejä pussiin jo puoli kahdelta iltapäivällä, joten meille tuli himppusen kiire ostaa perunat ja lähteä kotiin uusien perunoiden keittotouhuihin. 

Otsikkoon palatakseni tämän postauksen pointti oli ilmeisesti se, että miksi lähteä merta edemmäs kalaan, kun omasta kotikaupungistakin voi löytää kohteita, joissa ei ole vielä käynyt. Hyvin se loma sujuu näinkin.

6 kommenttia:

  1. Olen ihan samaa mieltä, sitä ei vaan tahdo hhuoamta kuinka kivoja paikkoja ja maisemia sitä kotikaupungista löytyykään :) Teillä on ollut kiva päivä! Tornihotelliin pitäisi kyllä joskus lähteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tornihotelli on kaukaa katsottuna kyllä melkoisen karmiva näky -ainakin omaan silmääni, mutta sisältä kyllä hieno. Näköalabaari on kyllä baari ja selvästi suunnattu aikuisille. Sinnehän ei iltaisin ole alaikäisillä mitään asiaa.

      Itsekin suunnittelen kesälomakohteet aina johonkin vähän kauemmas... miksi? Nyt, kun hovikuski on töissä, niin osaa katsoa myös tähän omien jalkojen juureen :)

      Poista
  2. Minustakin on kiva lukea näitä blogien reissu- ja retkipostauksia. Meillekin Tampere on tuttu kaupunki, käymme siellä lähes joka kesä tuttavaperheemme luona. Ja se on totta, että omalta kotiseudultakin voi löytää monta kivaa kohdetta, jossa ei ole tullut piipahdettua. Vielä kun meidän mummilakaupungista Mikkelistäkin löytyisi jotain uutta, tuntuu, että se on koluttu jo kaikin puolin läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun pitää nyt löytää jonkun Mikkeliläisäidin blogi, jossa on puuhattu ja koluttu kaupunkia erilaisella tatsilla kuin itse olette ;) Musta ei ole paljon apua. Mikkelin on kyllä matkan varrella, kun menemme mummulaan, mutta käymme siellä lähinnä vain Prismassa kaupassa :D

      Poista
  3. Mä oon itseasiassa monesti penskana syöttänyt sorsia Tampereella :D
    Nyt mietittiin reissua sinne päin, mut menee kai mönkään kun kummitäti olis just sen vkl menossa. Voihan höh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me käytiin nyt sitten kans eilen ruokkimassa sorsat kaupungin laidalla, kun keskustassa se oli kielletty :D

      No pöh! Suunnitelmat ei aina mene suunnitelmien mukaan, mutta pysyyhän tämä kaupunki täällä ;)

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...