torstai 2. heinäkuuta 2015

Kesäistä herkuttelua -Tefal Snack Collection

Kesällä on lupa herkutella. Ainakin silloin tällöin. Ja jos herkkujen paistamisessa ei käytä rasvaa, niin sitä ei lasketa, eihän?

KidSpot vinkkasi blogistani Tefalille ja kävi niin onnellisesti, että sain testiin Snack Collectionin. Se näyttää ehkä tavalliselta voileipägrilliltä tai vohveliraudalta, mutta se on nerokkuudessaan paljon monipuolisempi. Laitteen mukana tulevat toki sandwichien grillaamiseen sekä belgialaisten vohvelien paistamiseen tarkoitetut levyt, mutta laitteeseen on saatavilla myös 10 muuta eri tarkoituksiin suunniteltua paistolevyä. Tefal Snack Collectionilla voi siis tehdä myös Amerikkalaisia pannukakkuja, panineja, donitseja, sydänvohveleita, pasteijoita, todella ohuitaja rapeita pitsivohveleita, keksivohveleita, erilaisia paahtoleipiä, pikkupurtavia ja voileipiä. Vain taivas on siis rajana ja mitä kekseliäämpi kokki, sitä monipuolisempi laite. 

Kaikki paistolevyt on pakattu kekseliäästi koteloihin, joissa mahtuu säilyttämään halutessaan myös omia suosikkireseptejään kyseisiin levyihin liittyen. Myös levyjen mukana tulee ohjekirjanen, jossa on hyviä perusohjeita sovellettavaksi omaan käyttöön. Hyviä reseptivinkkejä esimerkiksi illanistujaisia ajatellen löytää myös Tefalin fb-sivuilta ja ihan suomen kielellä.
Tefal Collection pääsi ulkokäyttöön. Ei muuta kuin jatkoroikka ulos ja herkkuja tekemään! Laite on vasta kesäkuussa tullut markkinoille, joten sitä ei vielä ihan joka kaupasta ilmeisesti löydä. Nettikaupoissa hinnat ovat pyörineet satasen molemmin puolin ja lisäosien hinta noin parinkymmenen euron paikkeilla.
Laitteen käyttö on niin yksinkertaista, etten keskity tässä postauksessa siihen ollenkaan. Osasin ihan itse asentaa paistolevyt paikalleen, pistää töpselin seinään ja kytkeä virran päälle. Koska levyt ovat tarttumattomia, emme käyttäneet rasvaa muuta kuin voileipien grillauksessa. Tällä laitteella herkkujen tekeminen ainakin pienelle porukalle oli nopeaa ja vaivatonta. Katsokaa vaikka, mitä saimme aikaiseksi! Huomatkaa toki, että kaikkia herkkuja emme tehneet suinkaan samana päivänä. Johan tässä nyt olisi haljennut meikäläinenkin, vaikka kovasti olen kyllä herkkujen syömistä harjoitellut.


Ihan ensin kutkutti kokeilla jotain ihanaa ja makeaa. Kesäisiä makuyhdistelmiä, jotka hipovat täydellisyyttä löytyi banaanipannukakuista, vaniljakermajäätelöstä, suklaakastikkeesta ja mansikoista. Aika täydellinen aloitus testaukselle. Banaani maistui pannukakuissa kivan voimakkaasti. Maku vaati ehdottomasti kaverikseen tupla-annoksen suklaakastiketta. Hmmmm!
Banaanipannukakut, suklaakastike, vaniljakermajäätelö ja mansikat. Täytyykö sanoa muuta? Tarvittiin vain Tefal Snack Collection ja kaiken kaikkiaan aikaa noin puolisen tuntia.
Ohje sovellettu Pannukakkulevyjen mukana tulleesta ohjeesta.

Makean jälkeen tekee mieli tietysti jotain suolaista ja ruokaisaa. Tytön tämän hetkinen lempiruoka on omatekemäni porkkanalätyt, joten päätin muokata hieman normaalisti käyttämääni reseptia ja kokeilla toimisivatko letut miten porkkanapannukakkuina. Itse en ehtinyt tuotoksia maistella, kun neiti veti testipannarit parempiin suihin. Kelpaa siis ainakin todella ronkeleille muksuille.
Porkkanapannukakut raejuuston ja kirsikkatomaattien kera. Meillä toki kirsikkatomaatit olivat vain kuvausrekvisiittana. Neitihän ei tomaatteihin koske pitkällä tikullakaan.


Kuten aiemmin mainitsin, Tefal Snack Collectionin käyttö onnistui hyvin myös kesäisessä ulkoilmassa. Laitetta on kyllä mukava käyttää kerrostalo-olosuhteissakin, koska esimerkiksi paistamisesta ei tullut huoneeseen käryä ollenkaan toisin kuin esimerkiksi pannulla porkkanalättyjä paistaessa silmiä kirvelee vielä viikon päästäkin. Mökillä päätimme kuitenkin kokeilla lounaan yhteydessä kolmioleipien grillaamista ulkoilmassa. Miehet halusivat leipänsä kinkulla, sinappikurkkusalaatilla ja juustolla täytetyinä. Naiset hienostelivat mozzarellalla, tomaateilla sekä basilikalla. 
Mökkiherkuttelua laajennetun perheen kesken.
Olen ihan hulluna tuoreeseen basilikaan. Se sopii todella mahtavasti yhteen mozzarella-tomaattileivän kanssa. Laitoin basilikaa runsaasti myös leivän väliin makua antamaan.


Suolaisen jälkeen alkaa tehdä taas mieli makeaa. Iltapäiväkahvien kanssa päätimme kokeilla jotain perinteikästä. Vohvelireseptejä on netti väärällään, mutta mikä on se aito, oikea, paras ja alkuperäinen? Tällä reseptillä, jonka löysin täältä, sai aikaiseksi mukavan kuohkeat ja päältä rapeat voffelit. Voin rehellisesti sanoa, etten ole ennen näin onnistuneita vohveleita vielä syönytkään. Tiedättehän, että ulkoilmassa kaikki maistuu muutenkin paremmalta kuin sisätiloissa?
Aidot Amerikan Voffelit paistettuna belgian vohvelien muotoon. Todella tädellistä! Päälle voi laittaa vaikka banaania, vaniljakermajäätelöä, vaahterasiirappia ja väriläikäksi mansikan. Ei huono!

Nyt on pakko repäistä loppusanat tähän postaukseen, sillä nälkähän tässä muuten tulee. Jos leukasi alla on edes pieni kuolalammikko ja Tefalin uutuuslaite alkoi kiinnostaa, jäähän kanavalle. Snack Collection nimittäin saattaapi tulla tänne tyrkylle ihan näinä päivinä!

*Postaus on toteutettu yhteistyössä Tefalin kanssa. Mukana yhteistyökuviossa on myös KidSpot.

11 kommenttia:

  1. Kuullostaa todella kätevältä laitteelta lisätään listaan "ostettava" :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kätevä se on kyllä ja oli näppärä ottaa myös mökille mukaan.

      Poista
  2. Ääk. Kuola valuu. Mitä ruokia tuolla voi valmistaa herkkujen lisäksi? Mainitsit porkkanaletut ja toastit, mutta onko vielä muuta? Mä en kyllä varsinaisesti halua kaappiin enää yhtään laitetta. Eniten närästää kaappitilaa rohmuava monitoimikone, jota en ikinä käytä leivonnassa enkä muussakaan. Aivan järkyttävän paljon osia. Anoppi antoi sen häälahjaksi, oli kallis ja mies haluaa säilöä sitä kaapissa. Olen yrittänyt ehdottaa, että hankkiudutaan eroon siitä. Jos siitä pääsisi eroon, voisin haluta tuon ja sitten jonkun pieneen tilaan menevän vekottimen smoothien tekoon.

    -T-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tefalin fb-sivulla oli muutamia suolaisia ohjeita, joita tekisi mieli kokeilla myös. Siellä on mm. täytetyt cyrryvohvelit ja falavel-vohvelit... Periaatteessahan tuolla voi tehdä kaikennäköisiä pikkuruokia, kun vaan on kekseliäs.

      Säilytystilat on aina oma pulmansa. Meillä hajosi mun ikivanha vohvelirauta muutama vuosi sitten ja varsinkin vohveleita teki jo mieli. Ja säilytystila löytyi keittiöstä ihan näkyvältä paikalta. Keväällä raivattiin turhaa vempainta pois tieltä, niin nyt mahtuu taas :D Monitoimikonekin on kätevä, kun sitä vain muistaisi käyttää. Tiedän kyllä tunteen, kun tekisi mieli aloittaa leipominen ja homma tyssää siihen, kun en jaksa roudata välineistöä esille. Hihi!

      Poista
    2. Ja piti vielä lisätä, että lähiaikoina on tulossa varmasti vielä muihinkin blogeihin ideapostauksia samasta laitteesta. Kannattaa seurailla ;) Ja täällä pyörähtää arvonta käyntiin näillä näkymin viimeistään viikonloppuna, kunhan saan kuvituksen mietittyä!

      Poista
  3. Sä olet ihanasti aktivoitunut loman aikana tän blogin kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olen! Nyt jaksaa ja lomalla meidän arjessa tapahtuukin jotain :)

      Poista
    2. Monet pitää "nettivapaata" lomalla, niin sinä teet päinvastoin. :) Hyvä vaan meille lukijoille. <3

      Poista
  4. Voi mitä herkkuja! Meillä on pitkään ollut haaveena vohvelirauta ja voileipägrilli. Vohveliraudan jo kerran ostin. En nyt sano mitä merkkiä, mutta ei ollut Tefal. Hajosi ekan vohvelin kohdalla! Vein takuuseen ja seuraavaksi sain 10 vohvelia paistettua ja hajosi :D vein takas ja pyysin rahat pois. Ei kiitos enää kokeiluja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts! Ei ollut sitten kovin hyvä merkki se rauta, kun ei vaihtamallakaan parantunut. Mun vanha vohvelirauta kans lakkasi lämpiämästä yläpuolelta kokonaan, mutta oli kyllä käytössä vuosia ennen sitä.Tämä Tefal on sen verran hintavampi ja hyvän oloinen, että uskon ja toivon, että se kestää hyvän tovin normikäyttöä. Tähän mennessä kaikki on ainakin sujunut ongelmitta :)

      Poista
    2. Joo pihinä ostin halvan. 20€ maksoi ja normi oli n. 30€. Mut ihan susi ja kyllä harmitti! Tuntuu ettei raaski sijoittaa vaikka tietää että esim. Tefal just kyllä kestää :) jos joululahjaksi itselle ostaisi tän vekottimen sit :D

      Poista

Kommentit ovat blogin suola ja sokeri :) Kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...